Elo182008

Google Maps

Google Maps tarjoaa maailmanlaajuista karttaa, jonka voi sijoittaa omille webbisivuille. Kartalle voi esittää omia kohteita, jotka näkyvät “nuppineuloina” ja kohdetiedot avautuvat puhekuplaan. Yksinkertaisimmillaan Google Mapsilla esitetään kohteen sijainti osoitteen perusteella, kuten esimerkiksi kokouspaikan sijainti Kokouspaikat.com -palvelussa tai koordinaattien mukaan kuten World Visionin hankkeet.

Kokouspaikat

Oleellinen osa Google Mapsia on se, että sitä voi raahata ja zoomata. Puhekuplaan voi sijoittaa kuvia ja linkkejä. Karttapohjia on useita erilaisia kuten peruskartta, maastokartta ja satelliittikartta.

Google Mapsiin voi lisätä rajattomasti kohteita, ja esimerkiksi toimitiloja välittävän Intermediatorin toimitilahaussa pystyy rajaamaan näkyvät kohteet tyypin ja neliömäärän mukaan. Näin löytyy helposti esimerkiksi yli 500 m2 toimistotilat Helsingistä Kehä 1:n varrelta.

Google Maps osaa myös kertoa reitit – suomeksi! Reallyn toimistolle löydät helposti Google Mapsin reittiohjeiden avulla.

Missä suomalaiset Google Maps -kartat?

Suomessa Google Mapsia käytetään yllättävän vähän, itse asiassa silmiini ei ole osunut yhtään innovatiivista karttaa (yllä mainittujen lisäksi :-), paitsi HKL:n palvelu, josta voi seurata miten raitiovaunut liikkuvat Helsingissä – reaaliajassa (tätä kirjoittaessa palvelu on tosin alhaalla).

Muualta löytyy hyvin monenlaisia Google Maps -sovelluksia, kuten LA:n murhakartta ja Big Mac Index, mutta missä suomalaiset karttasovellukset piileskelee? Kommentteihin saa mielellään vinkata Google Maps ja muiden virtuaalikarttojen käytöstä Suomessa!

Kes182008

Avainsanojen suunnittelu

Kun yrityksessäsi huomataan tarve hankkia joku tuote tai palvelu, mitä teette? Avaatte Googlen hakusivun – totta kai – ja alatte miettiä sopivaa hakusanaa.

Näin minäkin tein kun päätimme parantaa toimistomme yleisilmettä. Minkälaisia sermejä olisi saatavilla?

Haku Googlella sanalla “sermejä” tuotti seuraavan tuloksen:

Luonnolliset hakutulokset

Luonnollisissa hakutuloksissa ei ollut ensimmäisellä sivulla kuin muutama houkutteleva tulos. Houkutteleva tulos on sellainen, jonka otsikosta käy ilmi, että linkki vie sivulle josta oikeasti löydän sermejä. “Tuoteryhmät” ei ole kovin houkutteleva tulos, mutta kuvaustekstissä esiintyy Kinnarpsin Zonit sermejä ja klikkaan itseni Tavara Tradingin sivuille. Siellä esitellään Kinnarpsin käytettyjä sermejä kuvien kera, lisäksi voin suoraan pyytää tarjousta haluamastani määrästä. Upeata, näin se pitää toimia.

Mutta miksi en löydä Googlella uusia sermejä? Luottavatko todellakin Martela, Kinnarps ja muut valmistajat omaan brändiinsä niin paljon, ettei tarvitse huolehtia hakukonenäkyvyydestään?

adWords -mainokset

adWords-mainosten perusteella ymmärsin että “sermejä” on väärä sana. Oikea sana on “tilanjakaja”. Ensimmäinen mainos vie Modeon sivuille. Sivulla näytetään iloisenvärisiä sermejä, mutta ei meille sopivia, valitettavasti. Toisen mainoksen teksti on “Tapahtumakalusteet, valaistus ja äänentoisto huipputason tekniikalla“, joten en viitsi kyseistä mainosta napsauttaa (miten se liittyi hakusanaani?). Kolmas mainos vie Re:Officen etusivulle. Sermejä en onnistunut löytämään koko sivustolta!?

Mitä opimme?

Potentiaaliset asiakkaat eivät välttämättä osaa etsiä oikeilla hakusanoilla. Meillä sermit ovat sermejä, eivät “tilanjakajia”, “seinäkkeitä” eivätkä varsinkaan “seinäke- ja kiskojärjestelmiä” (www.kinnarps.fi). Et voi olettaa, että asiakkaasi tietävät oikeat avainsanat. Oikeiden avainsanojen keksiminen on hakukonenäkyvyyden perusedellytys. Uskalla käyttää kansankieltä niin kotisivujen teksteissä kun mainosten avainsanoissa!

Varmista että tulosivu, ns landing page, sisältää hakusanaan liittyvän tuotteen tai palvelun. Kävijä napsauttaa selaimen “Takaisin”-painiketta todella herkästi jos ei löydä etsimäänsä. Tätä ilmiötä, että kävijä peruuttaa pois koska tulosivu ei herätä mielenkiintoa tai ei sisällä oikeata asiaa, kutsutaan bounce rateksi. Jos vielä maksat avainsanasta, niin suuri osa budjetista saattaa mennä hukkaan jos tulosivu ei ole houkutteleva. Seuraa sivustosi bounceratea ja pidä huoli tulosivun sisällöstä!

Suunnittelemalla oikeanlaisia hakusanoja voit napata asiakkaat tunnettujen ja isojen yritysten nenän edestä. Hakukoneet ovat pienyritysten paras ystävä ja kustannustehokkain tapa saada uusia asiakkaita.