Syy242009

Maineenhallinta verkossa: Ei näin vaan näin

Kyllä, internet voi olla yrityksen maineenhallinnan kannalta vaarallinen, jollei sitä ota tosissaan. Aivan viimeaikoina on tullut vastaan kaksi esimerkkiä siitä, kuinka ei pitäisi toimia – lehtijutusta lähtenyt Audin case-Kiesi saavutti ennen näkemättömän mittakaavan ja Nokian Renkaiden valmistusmaasta syntynyt polemiikki on sekin maininnan arvoinen. Pienistä yrityksistä löytyy aina jotain pientä kirjoittelua, mutta isojen ja tunnettujen brändien tapauksessa mediahuomio on aina ihan toista luokkaa. Lue lisää

Elo272009

Kuole IE6, kuole!

Vielä kuutisen vuotta sitten internetiä hallitsi yksi selain: Internet Explorer 6. Sillä oli jopa 95%:n markkinaosuus johtuen pitkälti siitä, että IE6 tuli valmiiksi asennettuna Windows XP:n mukana. Nykypäivänä on tarjolla monia moderneja selaimia, kuten Firefox, Safari, Opera, Chrome, ja Internet Explorer 8.

Miksi 15-25 prosenttia ihmisistä käyttää edelleen selainta, joka on kehitetty digitaalisella kivikaudella (eli vuonna 2001)? Suunnittelijoilta ja ohjelmoijilta kuluu ylimääräistä aikaa ja vaivaa kotisivujen toiminnan varmistamiseen vanhentuneella selaimella. Tekniikan kehittyessä ollaan pian katkeamispisteessä: tuki vanhalle selaimelle on pakko lopettaa, jotta internet pääsee kehittymään. Lue lisää

Tou262009

Vaaniiko mysteeriostaja kotisivuillasi?

Tuskin vaanii, jos kauppasi on verkossa. Lähes kaikki isot, mikseivät vähän pienemmätkin, kaupat käyttävät säännöllisesti niin kutsuttuja mystery shoppaajia tai haamuostajia liiketiloissaan. Tällaisen testiostajan tehtävänä on arvioida myyjän toimenpiteet kauppiaan asettaman kriteeristön mukaan. Myyjä harvemmin tietää koska testiostaja on käynyt tekemässä ostoksen. Jälkikäteen myyjä saa joko kirjallisen tai suullisen palautteen toiminnastaan, ja kauppias saa arvokasta tietoa liiketoimintansa tasosta.

Harva kuitenkaan toteuttaa järjestelmällistä testiajoa verkkosivustollaan tai verkkokaupassaan. Ulkopuolinen testaaja on ehdoton, jotta sivuston toimivuudesta saadaan realistista tietoa.
Lue lisää

Tou72009

Ole oma itsesi

Viikonlopun Optiossa Marimekon Mika Ihamuotila kertoo näkemyksensä suomalaisten firmojen kansainvälisestä menestyksestä, tai menestyksettömyydestä. Miksi ruotsalaiset IKEA ja H&M menestyvät maailmalla, kun suomalaiset Artek ja Marimekko jäivät pieniksi, vaikka olivat ruotsalaisia kilpailijoitaan edellä 1970-luvulla?
Lue lisää

Huh232009

5 kysymystä webbitoimistollesi

Oletko valitsemassa toimittajaa yrityksesi kotisivuprojektille? Älä anna kauniiden ulkoasujen ja pitkien asiakaslistojen hämätä, vaan selvitä, osaako toimittaja oikeasti auttaa sinua kehittämään liiketoimintaasi; kasvattamaan myyntiäsi ja rakentamaan uskottavaa verkkobrändiä. Seuraavat 5 kysymystä auttavat sinua arvioimaan toimittajia.

Lue lisää